maanantai 12. lokakuuta 2009

Pipsan pentuja odotetaan viikolla 47/2009

Kävimme tänään ultrassa Kaarinan ell.asemalla ja näkyihän siellä pentuloisia. Nyt siis voi julkistaa tiedon, että Pipsa on tiineenä ja pentuja on odotettavissa viikolla 47. Yritin myös kotisivuja päivittää, mutta siellä on jokin häikkä ja se jäi vain yritykseksi. Kotisivujen pennut -osiossa on kuitenkin päivitettynä Mikkelin (pentueen iskä) kuvia. Ihana poitsu! Mikkel lähti sunnuntaiaamuna kohti Kausalaa (Lahden lähellä), joten oli oikein toivottu varmistus, että Pipsa odottaa pentuja.

Tässä vielä kuva (nyrpeästä) mammulista:


Somakiss -lehden taittaja sai lehden valmiiksi viikonloppuna ja minusta siitä tuli tosi hieno + ihana! Kiitos Tricia! Nyt täytyy sitten lähteä kasaamaan uutta lehteä. Se ilmestyy ennen joulua ja aineistopäivä on jo 11.11. Aika tiukka aikataulu, niin aineistojen jättäjien kuin lehden tekijöidenkin kohdalla, mutta toivottavasti ensi vuonna lehden teko jatkuu virallisen päätoimittajan toimesta normaalissa julkaisusyklissä.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti tuo lehden teko ei haittaa sitten, kun tänne Pipsan synnytettyä odotetaan päivän kuvia pennuista. Siis joka päivä. T. Jaana

    VastaaPoista